Mietintöjä matkan jatkumisesta

Just tällä hetkellä ei kiinnosta yhtään miettiä mitään mistään hallinnasta...En jaksa, en halua en enenenennenenenenenennenennenenne! Mutta pakkohan se on, tai pakko on kai väärä sana toisaalta. Tarve on parempi sana. Minulla on tarve pohtia ja toimia. Tänään kävi ystävä kylässä ja käytiin kävelyllä. Tuntui hyvältä liikuttaa itseään. Tuntui hyvältä tuntea itsenstä kyvykkääksi liikkumaan.

hermo ollu kireellä muutenkin, taas, kun on "se aika" kuukaudesta. Turvotus on ihan järkkyä! Viimetorstaina olimme miehen kanssa teatterissa ja hotellissa yötä+Ikeassa. Teatterin jälkeen kävimme sevillassa syömässä ja söin grillattua maksaa ja perunamuusia. Aivan ihanaa oli ruoka, eikä varmasti sieltä huonoimman valinnan päästä! Torstaina menomatkalla joululahjasormus sopi jo siihen oikeaan sormeen eli nimettömään. SEuraavana aamuna ei sopinut edes pikkurilliin! Onkohan mulla joku häiriö aineenvaihdunnassa, kun voin turvota 2-4kg yhdessä yössä. Kotona sitten kävin vaakassa ja turvotusta oli se 3kg... Viikonloppu meni ihan suht ok. Pojan nimppareita juhlittiin j aison kakun sijaan tein kaikille pienet leivokset.

sitten tiistaina ystävä kutsui juhlimaan synttäreitään ja siellä söin sitten ihan huolella kaikkea: sipsejä, pullaa, jäätelöä.. jatkoin sitten vielä kotona juustonaksuilla, kokiksella ja suklaakekseillä. Tnä aamuna olikin sitten kilon enemmän kuin ennen... kyllä syö miestä jatkaa matkaa melkein alkunumeroista :(

Huomenna on uusi päivä ja matka jatketaan vähän kevyemmillä eväillä!

Krapulaisen paluu...

Krapula jatkui ja jatkui ja jatkui... eli söinsöin ja söin.... en tosin mielestäni ihan hirveästi, enkä jokapäivä herkkuja, mutta kuitenkin söin ilmeisesti liikaa. Että ottaa päähän!

Mutta kai tää on vaan kestettävä ja jatkettava tasaiseen tahtiin eteenpäin...

Onnistumiskrapula

Se menee näin: tulee hyvä viikko, painoa lähtee ihan kivasti ja olo on iloinen. Sitten tulee sen päivän ilta! "Pakko" syödä koko ajan... eilen vetelin vaahtokarkkeja tehdessäni mmf taikinaa kummitytön kakkuun, tai oikeastaan sen koeversioon. Saa nähdä teenkö kuitenkaan sitä taikinaa varsinaiseen kakkuun... mutta se nyt on tässä sivuseikka, asia oli ne syödyt vaahtikset. Miksi teen näin JOKA KERTA, kun on hyvä viikko takana????????????????????????????????? Aina on kuin vimma sabotoida oma työ. Hemmetti :(

Nyt on sitten turvonnut olo, johtunee osittain vähäisistä yöunista ja myöhäisestä iltapalasta... Ei pahin mahdollinen turvotus, mutta kuitenkin...

Vihdoinkin edistystä

Pikainen vaan aamusta... -1,6kg viimeviikosta. Yhteesnsä 5,9kg lähteny.... Arvatkaa oonko iloinen!!!!!!

Minulla on nilkat!!!!

Minulla on nilkat!!!! Viimeyönä nilkkoihin kertynyt neste lähti todenteolla liikkeelle. Rutmi oli 1,5tuntia nukkumista ja puoltuntia kärvistelyä kauheessa pissahädässä ja sitten vasta pissalle. Nyt on sitten nesteet tiessään ja nilkat esillä.... ja sormet soukat, tai no niin soukat kuin ne voi olla. Ihan hirveen ilonen olo! Jumiviikon jälkeen tiedossa on miinusviikko, ellen nyt sitten ratkee syömään sipsejä tms... EI; minä jatkan ja jatkan vaan. Hitaasti mutta varmasti.

Tuosta ruoan hinnasta, jota Suski kommentoikin... Meillä tosiaan lasku on pienentynyt, koska ennenkin ostettiin hedelmiä ja vihanneksia(yleensä mätänivät laatikkoonsa, kumma juttu ettei ne sieltä hypänneet suuhun...) Pois jäi kauppakassissta: karkit, suklaa, jäätelö, kalja, valmisruuat. Varmaan suurin ero tuli tuon valmisruuan kohdalla... Ero ei varmaan olisi niin merkittävä, jos olisin aiemminkin tehnyt ruokaa itse. Jotenkin se valmisruoka jäi päälle niiltä ajoilta, kun oli masentunut jne. Se oli niin helppoa. Toki vieläkin syödään maksalaatikkoa, mutta pitsaa ja ranskalaisia ei oo meillä näkyny... kerran oli lihapiirakkaa ja saa kyllä sekin "herkku" jäädä vähemmälle. Tuoksu oli hyvä, mutta maku ei hivelly kyllä makuhermoja.

Nyt on pakkasessa: hernekeittoa, maksapihvejä, parsamakaronilaatikkoa, kinkkukiusausta jne... innostuin oikein tuosta ruuanlaitosta. selailin eilen Eila Roinisen keittokirjaa ja löysin paljon kasvisruokaohjeita joita kokeilla... ja salaatteja. Toivottavasti pääsis eroon siitä urautuneesta ruuanlaitosta!

Sunnuntain löpinät...

Pari päivää ollu aika kiireistä.. Siivottu aj laitettu huushollia. Musta alkaa tuntumaan, että kaikki päivät on meillä vain siivoamista tai sen välttelyä. No josko tämä nyt sitten joskus valmistuisi... Anoppikin saa taas ihmetellä, kun aina vaihdetaan järjestystä :D

Syömisen suunnittelu on ollu aika helppoa viimeaikoina. Syynä tähän on ollu se, että siivosin ja järjestin keittiön uuteen uskoon. Siivosin kaapit ja järsjestin siten, että saan oikein jotain tehtyäkin siellä. Nyt on uunissa valmistumassa ruokaa ensiviikolle. Huomenna sitten leipomaan. Hauskaa on myös se, että ruokalasku on pienentynyt sen myötä, että oon alkanu taas tekemään ruokaa alusta asti itse. Tein eilen miehelle kauppalistan, kauhea lista kaikkea. Mies oli vähän pelänny kassalle menoa, kun kärry täynnä kaikkea. Hintaa oli tullut 50€, vaikka tavaraa oli PALJON. Kyllä se vaan on myönnettävä, että kauppalasku on viikossa pudonnut ainakin 30€ ... siis jos lasketaan pelkkä kaupassa käyminen, eikä lainkaan ulkona syömistä, joka on loppunut kokonaan!!!! Mutta ei karkkia eikä valmisruokia ole tullut kotiin kannettuakaan.

Välillä tekee ihan törkeästi mieli italian salaattia jne. Mutta sitten kun on muutaman kerrran antanut mielihalulle periksi, niin ei ole kyllä enää seuraavana yönä tullut hyvä olo! Iha kaamee närästys vaan seuraa...

Muutoksia, joita olen jo huomannut:

• närästys on loppu
• päänsäryt on loppu
• kengät hölskyy jaloissa
• sormus sopii
• ennen joulua ostamani housut on isot, siinä määrin että meinas hermo mennä kauppareissulla. Nyt mahtus varmaan se toisiks isoin kokokin jo :D

Pieniä juttuja, mutta minua ainakin motivoi...

Mikä disney hahmo olenkaan?

Jane You scored 58 Kindness, 29 Morality, and 47 Wisdom!

You possess a high level of intelligence and kindness. You are likely one of those people who read often or spend time learning new things. You have a lower level of morality than most, which can lead you to stir up some trouble every now and then. But, at the end of the day you are still the smart and kind person that all your friends know you to be. I hear there is a new research specimen in town, try spending some time with Stitch to learn a few things.

My test tracked 4 variables How you compared to other people your age and gender: You scored higher than 99% on Kindness You scored higher than 99% on Morality You scored higher than 99% on Wisdom You scored higher than 99% on Gender

Link: The Which Disney Character Are You Test written by dakotaguy on OkCupid Free Online Dating, home of the The Dating Persona Test

Oivalluksia

Miksi monella palstalla näkee lauseita tyyliin : siihen se laihduttaminen7kuntoilu nyt sitten loppui. Ja asiayhteytenä on, että on "laihdutettu" kaksiviikkoa ja sitten tullaan kipeäksi! Miksi me ajattelemme näin(myönnän itsekin ajatelleeni näin aiemmin, ja nyt pyrin siitä pois kaikinvoimin) Kun eihän elmä ole mikään pyrähdys, joss atäytyy olla täydellinen... Sitä tulee kipeäksi, nukkuu öitä huonosti ja lapsetkin on kipeitä jne. aina ne syyt löytyy.... vaikka elämäähän tässä ollaan elämässä, miksi terve elämäntapa heitetään roskiin jonkin pienen asian takia. Miksi ihailemme niitä, jotka suoriutuvat ylikiloistaan eroon pikavauhtia repsahtelematta. Vai olisiko niin, että juuri he repsahtelevat (kuten me muutkin) MUTTA eivät heitä hanskoja tiskiin samantien vaan jatkavat siitä vaan eteenpäin???

Lehdissä on aikalailla juttuja joissa laihduttajat esitetään joinain superihmisinä, joiden elämä on kellontarkkaa ja yllätyksiä ei satu. ja asia esitetään vielä niin, että aivan kuin ne yllätykset olisi hallittavissa päätöksillä. Toki sitä voi päättää, että minä noudatan normaalia ruokarytmiä tai, että minä kirjoitan kaikki syömiseni ylös joka päivä. Mutta voiko sitä suunnitellla niitä sairastumisia jne??? Varmaan suurin syy näihin lausuntoihin on siinä, että painon kuvitellaan liittyvän kokonaisvaltaiseen elämänhallintaa. Muutamissa, ei laihdutusblogeissa, suoraan sanotaan että "hankkikaa läskit tekemistä niin ette ehdi syödä!" . Monikohan näistä tunteee oikeasti lihavia ihmisiä. Toki olemme järjestäneet elämämämme mahdollisimman vähän energiaa kuluttavaksi, mutta samalla lailla me käymme töissä ja hoidamme lapsiamme. Teemme kotitöitä ja vielä harrastamme. Mutta onko liikunta ainoa tekemiseksi luokiteltava harrastus? Sekö se on ihmisen mitta miten kovasti jaksaa viuhtoa paikasta toiseen?

Kunnioitan kyllä ihmisiä, jotka jaksavat liikkua ja tähtään siihen liikuntaan itsekin. Haluan juosta, kuten olen sanonut ;)

Monta kertaa olen ajatellut sitä, että aiemmilla kerroilla kohti terveyttä olen ollut samalla kaikki tai ei mitään ajatuksella liikkeellä... Ja sillä ajatuksella olen nyt tässä. tämä paino on se mistä minä viimeksi aloin laihduttaa sitä -50kg pois. Sitä suurinta läksyä en oppinut vaan senkään puolentoistavuoden aikana... en oppinut, että elänä on muutakin kuin syömistä ja sen harmittelua mitä on tullut syötyä!

Mies oli tänään helsingissä. Ja oon saanu olla yksin kotona jakoneella koko illan. Ei oo kerenny syömään ylimääräisiä, kun on ollut mielenkiintoista luettavaa jokapuolella. toki olen syönyt iltapalan (suskille huom. ;) syön kyllä) Mutta mitään ylimäärästä en oo suuhuni pistäny.

Juttelin anopin kanssa puhelimessa ja hän on laihtunut myös paljon. Painaa nyt 57kg... ensimmäistä kertaa puhuttiin laihtumisesta ja yleensäkin siihen liittyvistä asioista ILMAN että otin itseeni. Hän kyllä iloitsee meidän perheen uusista elintavoista jne. mutta välillä tulee hiukan liian paatoksellista ja suoraan sanoen provosoivaa tekstiä häneltä... Paistaa oikein läpi se, mitä minusta ajattelee tässä asiassa. Mutta ajatelkoot... Tälläkertaa en anna sen painaa mieltäni yhtään.

Kyllähän sitä tietysti miettii kaikkia niitä loukkauksia, joita häneltä on kuullut ja joudun kyllä varmasti miettimään miten suhtaudun hänen "kehhuihin" sitten kun olen merkittävästi laihtunut... jotenkin ärsyttää jo valmiiksi se. Ja huomatkaa, että käytin sanaa kun :D

Mutta joo... siinä tältä illalta murinoita . oon huomannu että minulla on todella poukkoileva tyyli tässä kirjoittamisessa... täytynee panostaa siihen joskus, jos jaksaa...

Päivä 2

Hyvin menny toistaiseksi tää viikko... Joskin valvoin taas liian myöhään, täälläkertaa siivoten. Iski vaan inspiraatio, enkä edes syönyt mitään ylimääräistä siivotessani. Puuhaa oli niin paljon. Ja on edelleen... Näköjään tarvitaan n. kaksivuotta paikallaan asumista ennen kuin meidän perhe saa kaiken purettua ja laitettua paikalleen. Ja kaikille minut tunteville: voitteko kuvitella, että meillä on ollu samat verhot olkkarissa nyt n. 8kk! en vaihtanut edes jouluksi... kevääksi taidan kuitenkin vaihtaa. Nyt alkaa olla sillai hahmollaan kaikki, että on kaikelle paikka ja sain jopa askartelupaikankin itselleni.

Harrastuksia ja tekemistä on ollu pakko keksiä itselleen, ettei koko ajan ainakaan syö. Askartelen kortteja ja neulon. Askartelu on ollu mun intohimo aina, mutta viimevuosina ei ole ollut joko aikaa tai intoa tehdä mitään. Ja vähän se on ollut rahakysymyskin... Toisenkin vanhan harrastuksen oon koittanu elvyttää. Kirjeenvaihdon. Tosin kirjeet vaihtuivat kortteihin poscrossingin myötä... Vielä en oo saanu yhtään korttia, mutta 6lähetetty ja kaksi menny perillekin jo. Karseeta vaan huomata, että kielitaito ruostuu niin nopsaan. Vielä vuosi sitten palstailin amerikkalaisilla laihdutuspalstoilla ja tekstiä syntyi sujuvasti(siitä ei oo tietoo, kuin pököö kieltä käytin) mutta nyt sai olla koko ajan sanakirjan kanssa...

Palaan illalla vielä uudelleen...

uusi päivä hyvin nukutun yön jälkeen

+400g viimeviikosta




Kyllä se vaan on kumma, että tuo nukkuminen tekee niin hyvää päälle. Eilen illalla tuntu olleen hiukka synkkä hetki, mutta kyllä mää tästä jatkan! Kiitos Suski, Liinu ja Kengu tuestanne.... Vielä tää matka jatkuu. Kai se on hyväkin olla sillai rehellinen, että ei aina kaikki tosiaankaan ole mitenkään helppoa ja vaivatonta. Ei 30vuoden kokemusta ja tapaa muuteta ihan noin vaan, tai ainakaan minä muuta.

Nyt kolottaa joka paikka, kun tuli nuo lumityöt tehtyä... selkälihat on ihan jäykkinä. Ei kyllä sillai kipeet mutta jäykät. siks en ihan uskokkaan, että siellä mitään lihaksia on, mutta jotain lihaa ehkä vähän läsän alla.

Eräässä blogissa puhuttiin minäkuvasta ja jäin oikein miettimään sitä. Jokainen voi nyt hetken kuvitella miltä näyttää 170cm pitkä ja 150kg painava ihminen... ei mikään norja näky siis! Mutta kun esim. juttelen ihmisille luulen olevani oikein hoikka... Esimerkki tästä : olin siivoamassa tuttavaperheen vanhaa asuntoa sunnuntaina, keikuin siellä jakkaralla ja siivosin. Sitten paikalle tuli vuokranantajapariskunta.tervehdittiin ja menin juomaan keittiöön ja juttelemaan rouvan kanssa. Siinä nojasin pienessä keittiösolassa juttelemassa iloisesti asunnosta ja säistä jne.... Siinä tunsin ja näin itseni mielessäni viehättävänä enintään 70kg painavana henkilönä. Oikein järkytyin kun tajusin näkeväni itseni niiin väärin. Peilistä toki katsoo ihan se mitä siellä on, mutta kanssakäymisessä tunnen olevani pieni. Onko s e nyt sitten se sisäinen minä? Onko se se ihminen jota tässä kaivetaan esille? Välillä on tunne, että en tosiaankaan tunne itseäni ja välillä mietin sitä miksi olen taas tässä kunnossa. En laittaisi sitä kokonaan seurustelun ja avioliiton ns. akottumisen piikkiin. Vaikka mieheen tutustuminen toikin ruokavalioon pizzan jne herkut. Mutta onko se sitten sitä itsekunnioituksen puutetta, etttei välitä ulkonäöstään. Vaikka olen välillä intohimoisen kiinnostunut ulkonäöstäni; meikkaan ja laitan tukkani jne minne tahansa menenkin. Mutta onko sekin sitten jotain teeskentelyä, kun en jaksa ylläpitää sitä tyyliä. Vaikka pidänkin siitä! Viimeaikoina on tullut semmoinen olo, että kaikki tuijottaa tyyliin, mikä toikin yrittää olla! taitaa tuokin olla kovasti minun mielessäni.

Sitten olen omakssunut semmoisen läski-identiteetin, kuten edellisestä kommentista voi huomata. Kuljen tuolla katse maahan luotuna, etten vaan tulisi huomatuksi ja sitten minua ärsyttää se tapa, jolla puhun ihmisille(ventovieraille) ! Se on semmoinen mielistelevän ja alistuvan ja anteeksipyytävän sekoitus. Minä en ole lopulta mitenkään nöyrä persoona, miksi esitän sellaista! Olen hyvinkin "hienohenkinen" (anoppini sanoin :D) ja sanavalmis. Miksi se että olen 90kg ylipainoinen muuttaisi sitä? Tällähetkellä olen niin hajalla, että varmaan musertuisin lopullisesti, jos joutuisin minkäänlaiseen sanailuun kenenkään kanssa. Läski-identiteettiin kuuluu myös olla ennakkoluuloinen ja miettiä kaikesta pahinta ennakkoon. En tiedä kuuluuko tämä yleiseen läski-identiteettin, mutta minulla tämä kuuluu siihen. Mietin kaikista asioista pahinta, näen kaikessa pahaa. Esimerkkinä tämä ystävieni muutto. Olen ikionnellinen siitä että he muuttivat tänne jne. mutta sitten taas maalailen piruja seinille ja olen hajalla, kun en enää saa elää siten kuin haluan. Minulle iski heti paineita, kun ystäväni löysivät tiensä minun piilopaikkaani... ja samalla olen onnellinen tästä kaikesta. Myönnän että on hiukan sekavaa ajatusta, mutta sitä se heikko itsetunto teettää (tai tekoheikko)

Minä haluan tehdä tämän asian NYT!!! minä haluan elämäni haltuun ja takaisin! Ja miten se tapahtuu, ei laihtumalla vaan ottamalla vastuu elämästään ja valinnoistaan!

Kysymys lukijoille: onko kukaan lukenut dr.philin weight loss challenge-kirjaa? onko se hyvä, tai siis ajatuksia herättävä vai lässytystä?

Huono fiilis :(

Kumma juttu, että kaikki voikin mennä vessasta alas niin nopeasti. Elämäni on nyt pelkkää pikaisiin mielitekoihin vastaamista. Syön jäätelöä, karkkia, pullaa, limsaa, lihapiirakkaa... kaikkea mitä käsiini saan. Minua oikeasti itkettää, ei se että tod.näk.lihon pikavauhtia alkuun, vaan se että tähänkö minä tämän taas lopetin? tämän verranko minä vaan sitä haluan? tämäkö on minun tieni. Haluan sen kaiken, mutta tällätavoinko sen kuvittelen saavani.!?!!!!

Minulla on kaikki: tukea, tahtoa, tietoa, intoa.... Mutta mitä puuttuu. Usko siihen, että minä (kin) onnistuisin. Usko siihen, että minulle koskaan tulee se ahaa-elämys, että näin sen teen ja näin siihen kykenen. Minulla ei tunnu olevan stä.

Mutta jotain positiivista sentään: liikuin tänään! kävelin n.kilometrin ja tein lumitöitä hikipäässä 2tuntia.

Perjantai

Ensimmäinen kannustuskukkanen!

kiitos miehelleni, joka palkitsi minut ensimmäisestä viidestä kilosta kukkasella tänään :) Oli ihanaa, kun sain sen häneltä. Hän lupasi tuoda jokaisesta viidestä kilosta uuden kukkasen (ruukkukasvin) Saan kannustusta ja kukkasvalikoimani kasvaa samalla ;)


Perjantai-ilta. Päivä on mennyt kivasti tuossa siivotessa ja huonekaluja nostellessa. Juuri syötiin iltaruoka. Mannapuuroa. Ei valinta parhaimmasta päästä, jos kohta ei sieltä huonoimmastakaan. Muutenkin tämänpäivän syöminen on ollut vähän sitä sun tätä. Mutta en ole sortunut herkutteleuunkaan. Jännä homma tuo paino, siis se miten se heittelee päivästä toiseen. Eilen aamulla paino oli 1,2kg vähemmän kuin tänään ja tiedän tasan mikä siihen vaikuttaa: epäsäännöllinen syöminen, liian vähän juominen j a liian vähän unta. Eilen se tosin oli ihan oma valinta. mutta kumminkin... Tänään täytyy mennä ajoissa nukkumaan jokatapauksessa, kun on huomenna ystävien muutto. Minä saan lenkkikaverin tänne! Ja vielä samalla vauhdilla kävelijän kuin minä. Erisyistä tosin, hän on raskaana ja minä lihava.

Tänään käytiin kävelemässä. Pidensimme aikaa vartista puoleentuntiin. Ihan rauhallista ulkoilukävelyä. Juteltiin ja nautittiin auringonpaisteesta. Teki kyllä hyvää. Odotan jo kesää ja luonnossa liikkumista. Kevät ei ole vielä iskenyt päälle, talvea odotellaan ;) Yleensä tähän aikaan vuodesta tilailen jo innolla siemeniä ja alan kasvatella ties mitä. Tänä vuonna ajattelin keskittyä sisäkukkien hoitamiseen ja kesällä sitten ulkona katselen rauhassa mitä tuleman pitää... Siinäkin saa kivasti liikuntaa sitten keväällä, kun pääsee tuonne möyrimään.

Sitä odotellessa on vaan keksittävä jotain tekemistä. Kaivoin vanhat(vähän käytetyt) jumppaj apilates videot esille ja ensiviikolla teen niistä jotain. Varmaan alan ensin jumppaamaan noitten tv2:n jumppoen tahtiin. Ne on sopivan lyhyitä ja helposti sovellettavissa. Lähinnä jotain hartia selkäjumppaa. Koska selkä on aika pahassa jamassa... Täytyy varmaan vaan alotella vähän hiljasemmin ku joskus aikoinaan.... sillon sain niveleni todella kipeiksi, kun en tietty tajunnu, että ei tarvi ihan kaikkia hyppyjä tehdä.

Liikunnan aloittaminen tuntuu jotenkin vaikealta, koska siitä on aikaa. Mieli hannaa vasttaan siinä kohtaa, kun hiki meinaa tulla. Jotenkin luontaisesti sitä vaan hidastaa vauhtia. Ja sitten tietysti sekin, että kuvittelen kaikkien ajattelevan tyyliin "mitä tuokin läski yrittää..." Vaikka tässä kohtaa se lienee yks hailee mitä ajattelevat. Joskus ärsyttää se, että kun olet lihava ja et tee asialle mitään. Silloin kannustetaan ja jopa saarnataan miten hyvää tekisi liikunta jne. Ja sitten kun olet lihava niin samat ihmiset alkavatkin vinosti hymyillen ajatella(koska kukaan ei sano sitä ääneen), että antaas kattoo kuin kauan tuotakin taas kestää. Miks ei vaan voi kannustaa ja sanoa, että kyllä se siitä pikkuhiljaa. Ja sama juttu, kun iloissasi kerrot laihtuneesi 4,5kg on ilme samanlainen... Miksi? Tietenkin tämä on nähty jo monta kertaa, mutta itse ainakin vakaasti uskon, että tämä on nyt se viimeinen kerta... Ja kuinka paljon sitä pudotusta pitää olla, ennen kuin siitä aletaan sanomaan,että hienoa! ?!

onneksi minulla on sentään muutama hyvä ystävä, joitten kanssa voin tätä asiaa jakaa. Suski kommentoikin jo tuonne. Kiitos sinulle ja tervetuloa kelkkaan... vaikka taitaa olla toisinpäin, että minä tuun siellä sun kelkassa ;) ja Kiitos Kengulle kannustuksesta tosielämässä! Ilman sinun potkimista matkaan, en olisi tällä tiellä ainakaan näin vakaasti! Kiitos tuestanne. Ja

mietteitä matkan varrelta

Sen verran minun historiasta, että olen kerran laihduttanut n.50kg ja olin koukussa liikkumiseen. Sen jälkeen , kun tapasin mieheni j aerinäisten elämänvaiheiden kautta päädyimme pieneen keskisuomalaiseen kuntaan asumaan tyhjän päälle lihoin sen grammalleen takaisin. Laihduin silloin 8kg ja tulin raskaaksi. Laihduin odotusaikana 10kg ja pojan ollessa puolivuotias sairastuin masennukseen, joka ei ollut synnytyksen jälkeistä vaan sitä tavallista sorttia. samalla lihoin isommaksi kuin koskaan. Lapsettomuus tutkimuksissa löytyi sitten D2 esiasteen joka aiheuttaa lapsettomuutta siten, etät munasolu ei irtoa. No mutta se ei liity asiaan....

Sitten masennuksesta toipumiseen meni melkein kolme vuotta ja aikamoisen tukiverkoston ja terapian ja avulla selvisin. Sitten viimesyksynä oireet palasivat ja väsymys, univaikeudet ja keskittymiskyvyttömyys palasivat. Itkuherkkyys oli sitä luokkaa, ettei oikein itsekkään tullut juttuun itseni kanssa. Siispä lääkäriin ja diagnoosi vaikea-asteinen masennus. Erilaisia lääkkeitä kokeiltiin, eikä mikään auta. Sitten keväällä vaihtui psykiatri, joka oikeasti luki paperini ja katsoi sokeriarvoni. Kesä 2005 normaalit arvot, lokakuun alku normaalit arvot, lokakuun loppu sokeri yli 15!!!! samantien passitti omalääkärille, joka aloitti lääkityksen ja parissa viikossa masennus hävisi! Kävin vielä muutaman kereran terapiassa, mutta kun siihen ei ollut tarvetta se lopetettiin.

Syksy on mennyt työn touhussa ja kaikenlaisten elämänasioiden kelaamisessa. Minulla on ollut onnea, siinä että olen suht koht liikuntakykyisenä säilynyt. Vaikka aika itsetuhoistahan tämä on ollut. Taisi olla Tiger, kun sanoi tuosta tunteiden ja syömisen miettimisestä. Tietty mulla nousi vastakarvaan; eihän minun syömisellä ole mitään tekemistä tunteiden kanssa. Kaikki hanskassa... no ei taida ihan olla. Suurin lihominen alkoi suoraan sanoen teini-iässä siitä, että minulle kasvoi tissit ja ne kasvoi jotenkin kauhean nopeasti. Eli kun normaaliin nuoren naisen vartaloon paiskataan C-kupin tissit niin johan siinä tuntee itsensä läskikis, varsinkin kun sitä sai niin monelta suunnalta kuulla. Meillä ei kotona paljon ruualla lohduteltu, siis lapsena... mutta teini-iässä minull aoli jo omaa rahaa käytössä ja käytännössä ostin kaikilla rahoilla karkkia. Kai sitä voisi ajatella, että pakenin sinne lihomiseen. ei minulle kerrottu, että olen ihana tai että olen ihan normaali tms.

Perheemme elämä pyöri myös hyvin voimakkaasti isäni alkoholismin ympärillä. Äiti oli minun kaveri(hän ei juonut), mutta häneltä puuttui kyky olla vanhempi. Jotenkin aina meillä on ollut tietynlainen kilpailuasetelma. Se ahdisti joskus, koska minulla olisi ollut todella tarve sille, että minua olisi huomioitu. sen sijaan äitini purki minuun kateudentunteensa jne. Nyt vasta aikuisena olen pystynyt käsittelemään nämä asiat siten, että enää ei itketä kun kerron näistä. Jokainen meistä on vajavainen ja näistä on opittava. Mutta olenko siltikään oppinut???

Edelleen kulutan turhan suuren osan päivästäni miettimällä niitåä katseita,joita saan kaupungilla . Niitä tsanoja, joita kuulin kahvilassa. Olimme siellä mieheni kanssa jakuulin teinien kuiskivan "kattokaa ny tmikä lehmä, miten toi mieskin viittii tommosta edes pussailla?". Vierelläni siis mieheni, joka on enää kilon kevyempi kuin minä.... Ennen olisin katsonut ne tytöt ns. suoohon, nyt teki mieli vain mennä pois... Arvostan itseäni ja omaa elämääni. Ja minut on kasvatettu siihen, että ulkomuodolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa millainen ihminen on. Mutta kylllä tämä kymmenen aikuisena vietettyä vuotta tekee tehtävänsä, sitä tajuaa että on sillä väliä miltä ihminen näyttää.

Toisaalt aolen omien mielikuvieni vanki. Olen pitkään ollut puolivakavissani sitä mieltä että minulla ei ole mahdollisuuksia työmarkkinoilla, koska olen tämän näköinen. Sitten tänään paikallisessa alkossa näin kassan takana melkein itseni kokoisen tyttösen. Saman tien lensi ajatus, että miksen minä ole tuolla nyt töissä? (lukuunottamatta sitä faktaa, että minä en ole kouluttautunut alalle...) Hemmetti, miksi sitä onkin varmasti itsensä pahin vihollinen????

Painoasiaa vielä sen verran, että on nukkumisella kumma voima. Kun nukkuu kaksi yötä niin hups vaan paino on -1,6kg... nesteet lähtee aika äkäiseen liikkeeelle kun vaan malttaa nukkua!!!! Sanon näin ja aion valvoa kahteen asti yöllä katsellen Amadeus-leffaa telkkarista. Se kun on minun suosikki elokuva. Yhtään samoin ajattelevaa en ole tavannus, mutta kun se vaan on niin hieno elokuva!!!!

Viimeviikosta -200g . Ei kehuttavaa, mutta kai se on ihan ok, jos alaspäin mennään.

painopäivä

juu... ihan viikkovillissä olin. *Eli huomenna on mun viikottainen päivä, tiistai. tänään oli -200g viimeviikkoon, nyt on sitten jännä nähdä mitä huomenna näyttää :D

Nukkuminen

Liinu kommentoi tuota nukkumista. Mulla ainakin menee kaikki suunnitelmat syömisen jne suhteen, kun valvon liikaa=nukun liian vähän . Ihan jo siksi, että aamulla harmittaa kun on niin väsynyt ja turvonnut olo! Minulla ainakin nukkumisella on suora vaikutus laihtumiseen. Kai siitä jotkut viisaammat on sanoneet, että väsymys lisää stressihormonien määrää kehossa joka taas johtaa sokeritasapainon heittelyyn ja lisää näin syömistä ja lihomista. Itselläni ainakin D2 puhkesi pitkän unettomuuden ja masennuksen seurauksena. Tosin se ns. masennus hävisi, kun sokeritasapainoa saatiin lähelle normaalia.... Että lopulta mene ja tiedä mikä on syy ja mikä seuraus! Yksi uudenvuoden lupauksistani on se, että pysin arkena menemään nukkumaan viimeistään kymmeneltä. Sitä kohti siis pyrin!

Herkuttelijan paluu arkeen

Kiitos kommentoijille :) noita syitä oon kyllä miettinyt ja moneen otteeseen myös siellä terapiassa pohtinut... Minä koen ruhteen turhaan syömiseen tietynlaiseksi riippuvuuskäyttäytymiseksi, en niinkään jostain johtuvaksi. Siitä sitten voidaan olla montaa mieltä mistä moinen riippuvuus johtuu. Vähän on jatkunut vielä senkin jälkeen herkuttelu... tosin PALJON pienemmässä mittakaavassa kuin ennen. Eli varmaankaan liian suurta vahinkoa ei ole vielä tapahtunut... lähinnä tuolla motivaatiopuolella on pieni kolaus. Tai sanotaanko vaikka niin, että olen tullut realistisemmaksi asian suhteen. Taidan ottaa karkkipäivän käyttöön ja karkkeina käytän hedelmänameja. Jellybeans 50g pussi lienee sopiva, varsinkin kun tykkään jelly beanseista ;)

Vähän tässä joutuu tutkiskelemaan itseään ja ennen kaikkea ottamaan vastuun itsestään ja tekemistään. Hain mieheltäni lupaa suklaapukin syömiseen. kysyin häneltä, että vihaako hän minua jos syön sen? Hän esitti viisaan vastakysymyksen " ei vaan kysymys kuuluu, että vihaatko sinä itseäsi, jos syöt sen?" Tietenkin vastasin , että en! johon hän "oliko nyt rehellinen vastaus" ei tietenkään ollut . Suklaapukki jäi syömättä ja keksipaketti.... Minun on oltava rehellinen ennenkaikkea itselleni.

Kohti parempaa tulevaisuutta, koska ei voi sanosa että kohti uutta elämää, koska sama elämähän se on pienillä fiksauksilla!

Ässä joka keikutti venettä

Tänään se sit tapahtui... taistelu klaneliässän kanssa. Minä hävisin :( sille ässälle ja lautaselliselle päviäruokaa, iltapalan jälkeen. Voihan ketale, en paremmin sano. Siinä sitä ny ollaan. Aamu näyttää miten pitkään tämä taistelu jatkuu... meneekä seuraavaksi kaikkea muuta. Kaikkea mitä kaapissa on!

Toivon oikein huomiselle plussa-aamua, että rangaistus seuraisi HETI. Etten vaan saa päähäni, etät tässähän voi tehä mitä vaan. Että sitä onkin heikko! Päivällä meni vielä ihan hienosti.

Mies lähti illaksi jääkiekkomatsiin ja yksinolo näkys olevan se mikä mulla tekee vaaranpaikkoja! Ihan oikeasti siinä minä istuin ja katsoin idolsia ja söin tyytyväisenä kurkkuvoileipääni ja sitten vein lautasta pois, niin Pam.... siinä vaan söin ässän j atoisen ja kolmannen. Sitten päätin, että jos jotain on mähkittävä olkoon se edes parempi ravintoarvolleen. Siis ruokaa kehiin j ajälkkäriksi vielä yksi ässä!

Olo on jo valmiiksi kamala. Tiedän että pitäis aloittaa alusta vaan ja mennä hetki kerrallaan... Mutta just nyt ei vitutukselta kerkee! Just nyt harmittaa vaan ja tekis mieli syödä. Mutta EN syö enempää!!!!!!!!!! EN SUOSTU!

henkinen turvotus?

Turvonnut olo, vaikka paino on vähemmän tänään kuineilen. Tiedän tarkkaan mistä johtuukin: tomaattibasilikapähkinöistä ja yhdestä voileivästä kello 23.00 illalla. Ylimääräistä siis...lähinnä varmaan nuo pähkinät järkyttävät minun mielenterveyttäni. Rakastan pähkinöitä ja syön niitä muutamia joka päivä. Mutta estrellan nut temptation tuscany oli kyllä ihan nimensä mukainen. ajattelin syöväni vain kaksi ja päädyin syömään n.30g eli 150kcal! Karsee olo... pakko varmaan heittää loput menemään, kun ei tuo itsekuri tunnu toimivan, vielä, yhtään.

Aletaan olla vaarallisilla vesillä, kun painoa on lähtenyt jonkin verran. Vaikka tavoite on vielä valovuosien päässä, niin silti tuntuu, on jo saavuttanut jotain. Toisaalta on ihan törkeän malttamaton olo ja toisaalta tuntee, että olo on jo ihan hyvä!On vaara, että antaa itselle periksi. Kuten nyt olen miettinyt että pitäisinkö sittenkin herkkupäivän, ettei sitten tulis retkahdettua kunnolla. Mutta toisaalta sitten taas ei tee yhtään mieli mitään herkkuja... Kaupassakaan ei tee tiukkaa käydä. Vaikka käyn lidlissä missä kaikki herkut on, varsinkin näin joulun jälkeen, tosi halpoja. Pelottaa, että jos pidän herrkupäivän se ei päätykkään yhteen äivään vaan veny herkkuviikoiksi, kuukausiksi jne.

Enemmän on tehnyt mieli kaikkea suolaista (kun vähensin samalla sen käyttöä). Ja lihaa, ihviä tekee mieli. Varmaankin jotenkin epätasapainossa ruoka, kun niin voimakas lihanhimo päällänsä. Proteiinia saattaa kyllä tulla liian vähän syötyä... Lisäsin kyllä papujen ja herneiden osuutta kasviksissa, ihan vain koska ei tule tarpeeksi syötyä lihaa. Kasvissyöntinkin siirtymistä olen harkinnut. ihan muista kuin laihdutus syidtä(koska kasvisruokahan voi tunnetusti olla rasvaistakin...). Yksi syy olisi se, että kasvisruoka uppoaa perheeseen (miestä lukuunottamatta) paremmin. Olisi helpompi tehdä monipuolista ruokaa ja saisi vaihtelua enemmän. Ja oikeastaan eläinten kohtalokaan ei ole se pienin syy, vaikka en hirmu fanaattinen asian suhteen olekkaan. Vuosia tätä asiaa olen pyöritellyt mielessäni. Vieläkään en varmaan saa sitä askelta otettua...

Päänsärkyä

Elimistö alkaa vissiin jotenkin kokea vieroitusoireita sokerista ja herkuista, en tiedä liekö sitten henkistä vai fyysistä riippuvuutta, mutta oireet on selkeän fyysisiä. Ärtyisyys, siinä määrin että miehen kanssa on tullut riideltyä ihan reippaasti, päänsärky on ihan järkyttävä! Mennee kuulemma ohi nopeastikin, sitä odotellessa täytyy pyytää kärsivällisyyttä kanssaihmisiltä!

Tiger(kiitos tuosta kalorilaskuri kommentista :) ) kommentoikin tuohon aiheeseen, mitä mietin... eli työssäkäynnin vaikutusta painonhallintaan. Periaatehan on tuo mitä Tiger sanoi: kun on töissä, ei syö niin paljon . Se miten sen on käytännössä, onkin sitten ihan eri juttu. Työni on hyvin kausiluontoista ja päivän asiakasmäärä vaihtelee suuresti. Eli toisina päivinä asiakkaita on niin, etten ehdi syödä koko päivään= hallitsematon syöminen illalla. Toisina päivinä on taas niin hiljaista, että ei ole mitään tekemistä= syö ajankulukseen... jos asiakkaita on sopivasti, ehtii ruokatauot pitämään ja kaikki hyvin, illallakin.

Sitten haluaisin herätellä pienempiä kanssasisaria siitä harhaluulosta, että sairaalloisen lihavat syövät valtavasti. Se ei pidä paikkaansa. Toki kalorimäärä on isompi, mutta ruuan määrä on usein tismalleen sama ellei pienempikin kuin normaalisti syövillä. Minulla ainakin joka ikinen kerta, kun olen aloittanut laihduttamidsen on ruoan määrä lisääntynyt. Kyse on enemmän laadusta kuin määrästä(lisääntyneet kasvikset ja ihan oikea ruoka)

Ja sitten laskennallisesti kaloriasiaa....
lihoakseen kilon tarvitsee 7000kcal ylimääräistä. Itse lihoin 50kg 7vuodessa(2555päivää) . lihoakseni sen määrän olen siis syönyt 350 000kcal. tämä tekee 137 ylimääräistä kaloria päivässä. Itselläni harhakuvitelma valtavista syömistäni ruokamääristä karisi kyllä tehokkaasti= kyse on lopulta pienistä valinnoista. Yksi banaani, 1 lasi maitoa, 1jogurtti, 1sämpylä enemmän tekee jo tuon ylimääräisen kalorien kertymisen. Toki lihominen /laihtuminen ei ole noin mustavalkoista, mutta periaate on selkeä.

No joo, ehkä tästä merkinnästä jo huomaa, että IHAN KAIKKI ottaa päähän. Huomenna toivottavasti jo kaikki paremmin.

Tänään oli virallinen punnituspäivä mulla ja paino on tippunut yhteensä 4kg! aika hurja vauhti. En olisi ikinä uskonut, että se menee näin nopsaan edes alussa. Varsinkin, kun yritystä ollu niin vähän. Toki menneinä aikoina, kun olin painonvartijoissa, lähti ensimmäisillä viikoilla 4-7kg/vko mutta nyt kun ei ole millään ohjelmalla. vaan ihan maalaisjärjellä syö normaalisti, lähtenyt kaksi tuo 4kg kahdessa viikossa. Vieläkin liian kova tahti, mutta alussa varmaan sallitaan ;)

Turvotusta on vielä hirveästi, mutta sen verran on tapahtunut, että joululahjaksi vaamani sormus hölskyy pikkusormessa, mutta on himoun verran liian pieni oikeaan nimettömään, johon se siis on tehty! Mutta varmaankin jo ensikuun alussa sopii. Muutama muukin sormus odottaa parempia aikoja, mm. kihla ja vihkisormukset. Vihkisormus ei ikinä oo kunnolla sopinutkaan. Se on oleva ihana päivä, kun se vihdoin sopii! Siinä vaiheessa tosin saa kiikuttaakin ison kasan isoja sormuksia sepälle pienennykseen....

Jännä juttu miten tuo ticker motivoi... Ensin meinasin laittaa tavoitteeksi sen koko matkan, mutta päätinkin kukea pienemmissä matkoissa. Ensimmäinen on tuon 13kg ja sitten mietitään jatkoa. varmaankin jatkan kymmenen kilon paketeissa. Luulisin, että se on tarpeeksi motivoivaa. Ja tuo Bmi juttu on kans aika hyvä, kun sen näkee tossa rinnalla. Aika järkkyähän se on , että se on tosiaan yli tuon 50. Välillä tuntuu tosi paskalle se että on päästäny itsensä tähän kuntoon. Järkyttävää on myös huomata, että omakuva on paljon pienenpi kuin mitä todellisuus on. Tein jouun alla päätöksen, että en välttele kameraa ja mies on kuvaillut silloin tällöin minua ja voi vee, että on kamalaa jälkeä. Minusta siis. Jotenkin se sisäinen mielikuva itsestä on liian pieni. Järkytyn aina nähdessäni kaksoin ja kolmoisleukaa ja punakan naaman. Mahan ja käsivarret jne. Vaikka meillä on kokovartalopeili eteisessä ei vissiin oo tullu katsottua muuta kuin päätä viimeiseen 8vuoteen!

Ja nyt ulkoilemaan!

Vuosi 2007 aluillaan

Nyt on yksi päivä takana ihan ihan uutta alkua.... Oltiin perhetutuilla kylässä uusivuosi aj aivan ihana reissu oli! pysyin muutamaa suklaakarkkia lukuunottamatta kohtuudessa. Vaikka ruokana oli fondueta ja nakkia ja kaikkee. Pysyin enimmäkseen fetasalaatissa ja limussa (pepsimax). Maistoin pienen lasillisen luomupunaviiniä, hyväähän se oli, mutta ei tehny mieli sen enempää maistella. Raketit tuli ammuttua ja tuli jotenkin niiin hyvä olo, kun olimme siellä. Menneinä aikoina, muuttamisen jne takia, ei ollut edes ihmisiä joiden luo mennä! Ihanaa oli jutella tulevasta ja vähän siinä tinaa valettiin ja ennusteltiin tulevaisuutta. Hyvä vuosi on tulossa.

Sitten Iloisiin uutisiin: sokeriarvot on laskenu reilusti! ennen joulua oli arvot pahimmillaan 18-21(todella kauheita lukemia) ja nyt oli tunti syömisestä 8.1!!!!! tuntuu kyllä olossakin jo, vaikka eihän tuo vieläkään loistava lukema ole! Antoi kyllä pontta jatkaa samaan malliin jatkossakin. Jos reilu viikko fiksumpaa elämää saa aikaan tämän , niin mitä kaksi-kolme kuukautta saakaan aikaan???? Odotan innolla.

Tein sen päätöksen, etät minulle on helpompi olla ilman herkkuja ja karkkia, kuin ottaa niitä kohtuudella. Tämä päivä ainakin meni ihan mallikkaasti. Kahvipöydissä vierailtu ja pääsin pois syömättä mitään herkkuja. Mieli kyll teki, mutta hetki sisäistä puhetta niin ohi meni sekin mieliteko. Söin sitten satsuman makean himooni! Tehosi ihan hyvin, eikä ainakaan tullu tyhjiä kaloreita....

Ja lääkkeitäkin oon ottanu nyt kolmatta päivää jo säännöllisesti! Pieniä askeleita. Mutta mulle tärkeitä. Kohta menen nukkumaan ja huomenna sen keittiön kimppuun.