Viikonloppua

Kyllä nukkuminen on hienoa! Oon varmaan ennenkin hehkuttanut nukkumisen hienoutta, mutta kun se vaan on niin hienoa. Eilen töitten jälkeen soitin ystäville ja sitten menin nukkumaan. Olin niin väsynyt, että en meinannu saada unta mutta kyllä se sitten maistuikin. Nukuin seitsämään illalla j avalvoin kaksi tuntia ja nukuin aamulla n.puoliyhdeksään. Vitsailin miehelle, etät onkohan meistä tullu aikuisia kun ei jakseta nukkua yli yhdeksään aamulla :D

Kateus. Siinä se nyt on. mä oon kateellinen kaikille laihduttajille, tai siis niille jotka saavat sen aikaan. Itsekin tekee asioita, mutta totuuden nimissä on sanottava, että en tee lähellekään tarpeeksi. Jotenkin sitä vaan on niin kateellinen kaikesta ja kaikille... Olen kateelinen paljon laihduttaneelle ystävälleni, vaikka hän onkin suurimpia tsemppaajiani (kiitos siitä) ja olen kateellinen ystävälleni, joka on laihtunut lähes tuplat samassa ajassa. Olen kateellinen hänen päättäväisyydelleen ja sille, että hän jaksaa liikkua. Ja silti hän on myös tukijoitani ja kannustajiani. Kummallista, miten edes kehtaan kadehtia heitä, kun he ovat tehneet työtä onnistumisensa eteen. Ei se ole heillekään tullut sormia napauttamalla se laihtuminen! Miksi minun pitäisi päästä helpommalla? Kateushan lähtee tyytymättömyydestä omaan tilanteeseen, eli en varmaankaan ole kateellinen heille vaan vittuuntunut omaan saamattomuuteeni. Taistelen edelleen tekosyiden verkossa, sanotaanko että 100% tekosyiden keksimisestä olen päässyt jo 40% tekosyihin. Eli vielä on karsittavaa ja tehtäävää!

Töissä meni eilen kivasti. Sain oman uuden alueen ja tykkään tosi paljon, kun on enemmän tehtävää kuin aikaisemmassa kohteessa. Tekemistä riittää, mutta ei kiire tule kuitenkaan... Tuntui ihan hyvältä, kun sain kannustusta... tarkoittaa että tästä eteempäin teen töitä yksin jokapäivä :D se sopii mulle, kun vaan tietää mitä tekee niin yksin työstekntentely on paras vaihtoehto.

Uutta viikkoa pukkaa

Töissä on ollu yllättävän kivaa. Oikeestaan ooon vähän päässsy jyvällekin jo, mitä nyt puhun räteistä, kun pitäs puhua siivouspyyhkeistä (siis niitä ihan tavallisia sinisiä mikrokuituliinoja)... Ja huomenna pääsen harjoittelemaan uuteen paikkaan ja jännittää aikalailla. mutta onneksi ihmiset siellä on TOSI kivoja. Väsymystä pukkaa, kun lainasin muutaman hyvän kirjan... joten nukkumisajasta on nipistynyt se tärkeä tunti pois. 8tuntia ei vaan riitä mulle.

Kävin eilen diabeteshoitajalla. Meni ihan hyvin ja kaikki kuulosti kuulemma oikein hyvältä ja arvot onkin olleet parempia, kun oon liikkunu ja syöny säännöllisesti. Syön kyllä kahvilla keksin tms, mutta koitan pysyä siinä yhdessä.

välillä on jotenkin kyllästynyt olo tähän elämäntapaan. Siis siihen että pitää koko ajan ajatella ja miettiä kaikkee. Mutta onko ihan oikeesti pakko? voiskohan sitä vaan olla sillai fiksusti. En meinaan kestä ressä kovin hyvin...

Keho pullikoi viimeviikon kaikkea vastaan: jalat kipeytyi, päätä särki ja vatsa oli mutkalla (voipi johtua siitä kahvin määrästä, joka tulee töissä juotua...) Mutta väsymystä lukuunottamatta nyt on hyvä olo. Painokin on lähteny pikkuhiljaa taas alaspäin, kiloissa ei vielä paljon, mutta Bmi on tullu alas ihan mukavasti ;)

Perkele

Anteeksi kamala kielenkäyttö seuraavassa jutussa!

Vituttaa ihan kaikki: väsymys, saamattomuus ja kaikki (paitsi ystävät ja perhe). Mää oon vaan niin romuna... Aloitin työt maanantaina ja nyt on olo, että en enää sekuntiakaan tee mitään. Tykkään hirveästi työstä
: siivoaminen. Ja työkaverit on ihania :) mua vaan väsyttää. Uus elämänrytmi ottaa koville. Itkettää jo se että en nää illalla lempparisarjojani, koska en kyllä luovu yöunistani (19.30-4.30) niitten takia, mutta silti haluaisin nähdä L-koodin, las vegasin ja muutaman muun ohjelman iltaisin. Oikeestaan aika tyhmä olo, kun poraan jotain tommosta.

Ihana herätä aikaisin aamulla ja nukkua hyvin, kun on tehnyt fyysistä työtä... Ihanaa olla uupunut, mutta en tykkää siitä että väsymys vetää minut näin alas. iltaisin tee mieli muuta kuin itkeä. ja syödä .

Paino on ollut samassa nyt 1,5vko. iltapainon j aaamupainon ero on vain 300g. (hei hei päätös käydä vaakalla vain kerran viikossa!) Liikuntaa tulee huomattavasti enemmän kuin ennen: pyöräilen töihin yht . 30min /päivä, sitten kävelen aamuisin pienen lenkin 10-40min. ja sitten tietenkin lisäksi se kaikki mitä töissä teen; moppien kantaminen 4kerrokseen (hemmetin raskaita, koska ne pitää kostuttaa alakerrassa jo...) tuolien nostelu j ayleensäkin se moppaaminen, koska lattiapinta on semmoinen karhea. Puhumattakaan siitä että työasennot e3i ihan oo hallussa. Mutta liikuntaa on enemmän ja lonkat huutaa hoosiannaa iltaisin samoin polvet, epäilen että ne kipeytyvät pyöräilystä äkkiseltään, mutta kuitenkin AU!

Mies oli ihana, osti minulle oranssin soliferin peruspyörän ja sillä mennä viiletän. Tykkään pyöräilystä ja pyörästä valtavasti. Kiitos kulta ;) ! Oon vitsaillu, että tällä mää nyt ajan töihin sitten seuraavat 38vuotta! Minä oon kuraputkessa :D Ja mitähän minä oikeestaan valitan, sitäkö että minua väsyttää??? oikeesti vuosiin en oo saanu unta näin hyvin...

-7kg

Puolenkilon viikkovauhtia mennään keskimääräisesti, vaikka viimeviikko olikin vähän parempi pudotuksellisesti.... tuntuu vaan välillä NIIIN hitaalta. Mutta jokainen gramma tietty on alaspäin!!! Aika voittaja olo tällähetkellä. :D

Mitä tein erilailla tällä viikolla:

• lopetin herkut
• söin säännöllisesti
• join vettä tarpeeksi
• PÄÄTIN olla tosissani tässä, itselleni minä tätä teen

Päivä 3.

Maanantaiaamu valkeni kirkkaana ja reippaana. Aloitettiin päivä puurolla pojan kanssa. Poika on ehdollistunut aamupuuroon. Ilmoittaa aamuisin "vatsa huutaa puuroa", varsinkin arkena. Viikonloppuisin syö yleensä muroja, ihan vaan äidin laiskuutta ;) Siispä keitin pojalle neljän viljan puuron ja itselle tekaisin benecol-pikapuuron. Aika mautonta ja TODELLA pieni ainnakin tuo näyteannos. Ei varsinaisesti pahaa, mutta ei sellaista kuin puuron oletan olevan.

Kaupassakin kävin jo aamulla ja pääsin ohi Lidlin kaikista houkutuksista. Siellä on tullut uusi tyyli laittaa tyrkylle tavaroita; hyllyn välissä on laari, jossa saattaa olla ihan mitä vaan. Tänään vihanneshyllyllä vastaan tuli laarillinen kirsikkakeksejä! Siinä oli hetken keskusteltava itsekseen, että EN HALUA niitä keksejä. Siitä kävelin sitten eteenpäin mukanani kesäkurpitsoita ja sipulia(aion tehdä täytettyjä kesäkurpitsoja Vilijaanan blogin ohjeen mukaan http://vilijaana.vuodatus.net/blog/467474) Tuosta ohjeesta ajattelin kyllä hiukan jättää juustoa vähemmälle. Mutta yllättävän helposti tuntui käyvän tuo keksien jättäminen, vaikka ne tuollatavalla nenän eteen lennähtivätkin.

Sain tilattua diabeteshoitajallekin ajan... Mulla kun on toi juttu vähän vaiheessa. On ollu sillai vähän retuperällä, ,kun on lääkärit ja hoitajat vaihtunu kokoajan jne. Tokihan se päävastuu on minulla itselläni, mutta se seuranta on vähän niin ja näin ollut. Jospa nyt sitten uudestaan koittaisi... Ajattelin viedä mukanani 21.päivä nipun ruokapäiväkirjoja ja painokäyriä+sokeriarvoja niin josko se jotain osviittaa antaisi siitä millä mallilla se mun omahoito oikeesti on.

Sunnuntai-ilta

Tän herkkulakon hyviä puolia on se, että on PAKKO tehdä kokoajan jotain, että ei "lankeaisi" . Totuushan on, että sitä syö kaikkea herkkuu tylsyyteen. Kummasti on löytyny noita kohteita ja tehtäviä, joita on hiukan tullu lykättyä. Tänään siivosin liinavaatekaapin ja lyhensin (vihdoinkin) vaatekaapin edessä olevan verhon... (käytännönsyistä ovet on poissa, ovet kun ei sovi aukeemaan) siivosin keittiön astiakaapit JA karsin kaikki turhat pois. Uskomattoman avara ja energinen keittiö meillä :D , pyykkiä ja tiskiä myös pesty. Vieläkään ei oo ihan tip top paikat, ei oikeestaan lähelläkään, mutta matkalla ollaan jo.

Jotenkin vaan hermostuttaa. On niin "kriittiset" paikat henkisesti. Tuntuu että en kestä sitä, että tässä on nyt viikkokausia hinattu parin kilon säteellä alaspäin ja ylös ja alas taas... oon ku sähköjänisjojo kilojen kanssa. siis nimenomaan näiden muutaman kilon kanssa. Tarkastelin viimevuoden ja toissavuoden painokäyriä (niitä kun laihdutin) ja jokaikinen kerta se on siihen -7kg jämähtänyt. Sen jälkeen loppuu motivaatio ja mielenkiinto... Pelottaa että jos se taas jää tähän. No ei varmaan kyllä vielä, mutta kun sinne toiselle kymmenelle mennään niin sitten se tuska iskee. Miten siitä jatkaa?

Päivä 2

Päivä 2 ilman karkkia ja herkkuja... Ihan jees menny. Eilen vähän teki mieli, kun mies veti 2pussia kristallirahoja telkkaa katsellessa. Mutta sain oltua pyytämättä. Olin varustautunut: ostin viinirypäleitä lidlistä 1,49kg... söin sitten noin kolmasosan niitä. Kun otin tavaksi hakea aina kourallisen kerrallaan keittiöstä. Sai siinä liikuntaa samalla :D

Sekalaisia ajatuksia torstaina

Se on kumma, että osaan antaa tietämykseni laihdutuksesta ja syömisen hallinnasta muille (kyllä tämän kokoisena sitä tietää lähes kaiken aiheesta, teoria ei kuitenkaan toteudu käytännön tasolla). Mun intohimo on kaikenlaisten lähteiden seuraaminen ja tiedon keruu aiheesta. Ja aikausein tuntuu siltä, että mitä järkeä on tietää asioiden kalorit j a niiden ravintoaineet jne. Mitä järkeä on tietää jos jonkinlaista itsehillintäkikkaa ylensyömistä vastaan. Mitä järkeä on siinä että voi mennä diabeteshoitajalle ja ajaella jälkeenpäin, että kylläpä se puhu läpiä päähänsä ravitsemusasioissa... Mitä järkeä siinä on, kun ei kuitenkaan tee kaikkea ottaakseen kaikkea tietoa käyttöönsä. En noudata kaloritarpeen laskemista, en käytä laatimaani (toimivaa) ruokapäiväkirja ohjelmaa, en noudata 15min sääntöä, en liiku tarpeeksi..

Jotain on sentään muuttunut. Kun olen syönyt jotain "sopimatonta" eli sokerista, rasvaista, "herkkua" tunnen semmoisen tyhjyyden. Eli mietin että mitä minä tuosta sain? no sitä en tiiä onko tämä hyvä vai huono, koska tuntuu että sama ajatus koskee kaikkea syömistä! mutta taitaa se olla hyvä, koska "oikean" ruuan kohdalla ne vastaukset on olemassa. mutta sitten se muu höttö jättää kyllä pään tyhjäksi.

Päätin olla hyppäämättä vaakalla ihan jokapäivä, vaikka se alkuun toikin semmoisen tietoiduuden siitä, että paino voi vaihdella paljonkin viikon aikana... yhtä siksakkia se on ollut, mutta trendi on kuitenkin alaspäin. Vaikeaa on kuitenkin olla menemättä joka aamu ensimmäiseksi sinne vaakalle seisoskelemaan. Katsellan tiistaiaamuisin miten käy...

Uusimmassa KG lehdessä oli Pia Charpentierin juttu painonhallinnasta ja siitä mitä se on. Oikeasti upposi, ihan jo siinä että ennen kuin voi onnistua on itsensä hyväksyttävä oikeasti. Siinä sitä tekemistä onkin. Ja ne pelot. Kuka tahansa paljon laihtunut ja takaisin lihonut tietää minkä kanssa taistelee. Mulla ainakin on suurin pelko/ajatus se, ettei se kuitenkaan pysy sitten. Kuten ei viimeksikään. tosin noudatin terveitä elmäntapoja 1,5-vuotta ja sitten palasin entiseen ja lisäsin vielä monta uutta juttua joukkoon. Toinen pelko on se, että en kestä sitä energiaa joka tulee. Koska viimeksi en kestänyt sitä. tosin olin 20v. ja elämää niin paljon elettävänä, että nukkuminen tuntui lähinnä ajan haaskaukselta. En osannut sovittaa sitä energiaa ja huomiota siihen kuka oikeasti olin vaan haahuilin roolien maailmassa aika vapaasti. Valiten sieltä ne huonot roolit :( Mietityttää mahdanko vieläkään tuntea itseäni tarpeeksi hyvin ollakseni oma itseni sittenkin, kun laihdun... vai onko se ihminen se " oikea " minä. Ainakin silloin kunnnioitin itseäni ja annoin muitten olla rauhassa mitä mieltä olivatkaan... Ihan sama vaikka anoppi soitti kaikille sukulaisille, ennen kihlajaisia että se on kiva tyttö mutta lihava. Silloin sitä tajusi, että asia kertoi enemmän hänen asennemaailmastaan kuin minusta. Ihmiset sai ihan rauhassa tuijottaa, jos halusivat...minä en välittänyt, koska minä voin hyvin.

Jutussa puhuttiin itsensä hyväksymisestä ennen kuin laihtuu... no kyllähän minä hyväksyn, koska mitä muuta voin. Toki sitä on ihan järjettömän itsetietoinen ja noin, mutta kyllä mää katton olevani ihan kelpo ihminen, hyvä ystävä jne. Noniin, jokohan sitä olisi laihtunut????

Keskiviikko taas

Tää päättäväisyys esiintyy näköään keskiviikkoisin... :D

Mutta joo, onneksi suurensuurta takapakkia ei päässy syntymään +300g. Kyllähän se vituttaa, mutta sitähän se on kun teet virheen saat plussaa!

Nyt meni muutama päivä sillai normaaleissa merkeissä, että varmaan se tästä. Tänään on ihan uusi päivä ja ihan uudet jutut. Miehenkin kanssa ollaan saatu juteltua näitä perheen tottumuksia uuteen uskoon. Siitä viimeviikonlopun illanvietosta tultiin siihen tulokseen, että jos se olis pari kertaa vuodessa juttu niin sitten ei suurtakaan lommoa tulisi, mutta kun se on meillä melkeimpä viikottaista tuo ulkonasyöminen. Eli sitä olisi syytä harventaa tai sitten miehen oppia tulemaan muuallekin syömään kuin pitsa/hampurilaispaikkoihin. Kaikki aikanaan...

Päättäväisestä keskiviikosta virheviikonloppuun

Saimme tilaisuuden mennä ulos mieheni kanssa, kun ystäväni lupautui ottamaan poikani yökylään... Siispä suuntasimme ,tuhtien päiväunien jälkeen, kohti Tamperetta ja menimme vanhalla kaavalla: syömään, leffaan, ajelulle j akaiken kruunuksi pitkään nukkumista. Kaikinpuolin oli ihanaa ja rentouttavaa aj sitä jaksaa taas kummasti, kun on vähän ollut irti kaikesta rutiinista.

Söimme American dinerissa ja erehdyimme ottamaan Giant burgerit . Nimi varmaan kerto kaiken :/ se todella oli valtava! Lisäkkeenä olleet ranskalaiset jäti syömättä, koska en todellakaan jaksanut niitä! Se hyvä puoli siinä ateriassa oli, että sen jälkeen ei jaksanut leffassa syödä montaakaan karkkia :D Pääasia varmaan on se että meillä oli kivaa ja pojallakin oli ollut hoidossa kivaa! Mutta kyllä harmittaa... Ei vielä näkynyt hirveästi vaakassa, mutta ihan varmasti eilisen ja tämänpäivän syöminkien on näkyä siinäkin jonain päivänä!

Harmittaa ihan törkeästi! Valvominen ja menkojen alkaminen näkyy turvotuksna ja mielialojen vaihteluna. Mutta palataan taas huomenna ruotuun ja jatketaan ... Tämä oli kiva viikonloppu! Opittiinpahan , että siinä paikassa se GIANT on ISO annos! Ei enää sinne syömään tai ainakin valinnan voi tehdä toisin sielläkin!