Se on kumma, että osaan antaa tietämykseni laihdutuksesta ja syömisen hallinnasta muille (kyllä tämän kokoisena sitä tietää lähes kaiken aiheesta, teoria ei kuitenkaan toteudu käytännön tasolla). Mun intohimo on kaikenlaisten lähteiden seuraaminen ja tiedon keruu aiheesta. Ja aikausein tuntuu siltä, että mitä järkeä on tietää asioiden kalorit j a niiden ravintoaineet jne. Mitä järkeä on tietää jos jonkinlaista itsehillintäkikkaa ylensyömistä vastaan. Mitä järkeä on siinä että voi mennä diabeteshoitajalle ja ajaella jälkeenpäin, että kylläpä se puhu läpiä päähänsä ravitsemusasioissa... Mitä järkeä siinä on, kun ei kuitenkaan tee kaikkea ottaakseen kaikkea tietoa käyttöönsä. En noudata kaloritarpeen laskemista, en käytä laatimaani (toimivaa) ruokapäiväkirja ohjelmaa, en noudata 15min sääntöä, en liiku tarpeeksi..
Jotain on sentään muuttunut. Kun olen syönyt jotain "sopimatonta" eli sokerista, rasvaista, "herkkua" tunnen semmoisen tyhjyyden. Eli mietin että mitä minä tuosta sain? no sitä en tiiä onko tämä hyvä vai huono, koska tuntuu että sama ajatus koskee kaikkea syömistä! mutta taitaa se olla hyvä, koska "oikean" ruuan kohdalla ne vastaukset on olemassa. mutta sitten se muu höttö jättää kyllä pään tyhjäksi.
Päätin olla hyppäämättä vaakalla ihan jokapäivä, vaikka se alkuun toikin semmoisen tietoiduuden siitä, että paino voi vaihdella paljonkin viikon aikana... yhtä siksakkia se on ollut, mutta trendi on kuitenkin alaspäin. Vaikeaa on kuitenkin olla menemättä joka aamu ensimmäiseksi sinne vaakalle seisoskelemaan. Katsellan tiistaiaamuisin miten käy...
Uusimmassa KG lehdessä oli Pia Charpentierin juttu painonhallinnasta ja siitä mitä se on. Oikeasti upposi, ihan jo siinä että ennen kuin voi onnistua on itsensä hyväksyttävä oikeasti. Siinä sitä tekemistä onkin. Ja ne pelot. Kuka tahansa paljon laihtunut ja takaisin lihonut tietää minkä kanssa taistelee. Mulla ainakin on suurin pelko/ajatus se, ettei se kuitenkaan pysy sitten. Kuten ei viimeksikään. tosin noudatin terveitä elmäntapoja 1,5-vuotta ja sitten palasin entiseen ja lisäsin vielä monta uutta juttua joukkoon. Toinen pelko on se, että en kestä sitä energiaa joka tulee. Koska viimeksi en kestänyt sitä. tosin olin 20v. ja elämää niin paljon elettävänä, että nukkuminen tuntui lähinnä ajan haaskaukselta. En osannut sovittaa sitä energiaa ja huomiota siihen kuka oikeasti olin vaan haahuilin roolien maailmassa aika vapaasti. Valiten sieltä ne huonot roolit :( Mietityttää mahdanko vieläkään tuntea itseäni tarpeeksi hyvin ollakseni oma itseni sittenkin, kun laihdun... vai onko se ihminen se " oikea " minä. Ainakin silloin kunnnioitin itseäni ja annoin muitten olla rauhassa mitä mieltä olivatkaan... Ihan sama vaikka anoppi soitti kaikille sukulaisille, ennen kihlajaisia että se on kiva tyttö mutta lihava. Silloin sitä tajusi, että asia kertoi enemmän hänen asennemaailmastaan kuin minusta. Ihmiset sai ihan rauhassa tuijottaa, jos halusivat...minä en välittänyt, koska minä voin hyvin.
Jutussa puhuttiin itsensä hyväksymisestä ennen kuin laihtuu... no kyllähän minä hyväksyn, koska mitä muuta voin. Toki sitä on ihan järjettömän itsetietoinen ja noin, mutta kyllä mää katton olevani ihan kelpo ihminen, hyvä ystävä jne. Noniin, jokohan sitä olisi laihtunut????
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Ihania ajatuksia sulla taas! Ja niin tuttuja... <3
Luulen että olet ihan oikeilla jäljillä kyllä tuossa että itsensä pitää ihan todella hyväksyä ennenkuin pystyy laihtumaan.
Kaikki aina luulee että laihduttaminen lähtee tyytymättömyydestä omaan itseen, mutta ei mulla ainakaan ollut semmosita oloa. Vieläkään en ole löytänyt enkä keksinyt sitä, mikä mut loppujen lopuksi tähän sai ryhtymään, mutta sen osaan sanoa, että se EI ollut tyytymättömyys omaan itseen.
Kai siinä sitten oli jotain semmoista takana, että halusi olla hyvä itselleen ja tehdä itselleen sen palveluksen että muuttaa elämäntapansa ja varsinkin ruokailutottumukset järkevämpään suuntaan. En tiiä...
Ja se muakin peloottaa jo valmiiksi, että miten ihmeessä sen painon saa sitten pidettyä alhaalla. Toisaalta, koko painonpudotuksen ajan olen sitä itelleni kyllästymiseen asti takonut, että tää on pysyvää tämä elämäntapa, tämä ei ole dieetti koka päättyy siihen kun tavoite on täytetty.
Mietein tuossa tänään justiin tuota tulevaisuutta, että jos pyskisi siihen, että ennen herkuttelua pyrkii liikkumalla kuluttamaan kaikki ne kalorit mitä suunnitellusta herkuttelusta tulee. Ei siis niin että jälkikäteen yrittäis tuhota niitä suklaalevyn kaloreita, vaan etukäteen. Herkut tavallaan tulis siis "tienattua" liikkumalla... Kattoo nyt. Voipi olla edelleen viisautta jättää ne herkut jatkossakin vaan syömättä, ne kun ei mulle tunnu sopivan.
Toi tietous oikeasta syömisestä on muuten myös tosi tuttua! Olihan mullakin tietoa vaikka muille jakaa ammattienkin puolesta ja muutenkin aina on ollut kiinnostusta tuohon ruokapuoleen.
Jostain syystä sitä vaan ei tullut ennen syötyä kaikkien niiden tietämiensä oikeiden tapojen mukaan. MUTTA tämä oli silti oikeasti iso vahvuus tässä elämäntaparemontissa, että oli kaikki se tieto jo olemassa! Yhtäkkiä olikin ihan helppoa syödä "oikein", kun tiesi mikä on terveellistä ja mitkä on semmoisia, mitä ehdottomasti kannattaa välttää. :-)
Vielä sinäkin sen kaiken tietosi otat käyttöön! :-)
Totta puhut: jos ihmisten paino riippuisi siitä miten paljon he tietävät ruokavalioista, ei kukaan olisi ylipainoinen. Tai ainakin mahdollisiman moni olisi hoikassa, ellei jopa anorektisessa kunnossa.
Nimenomaan: anopin lausahdus kertoo anopista, eikä sinusta. Sinä voit tehdä sen mitä haluat ja jos se on hoikistuminen, niin sitten teet sen. Anoppisi pysyy tässä asiassa todennäköisesti aina yhtä tyh.. Tietämättömänä. ;)
Post a Comment