Ensimmäinen kannustuskukkanen!kiitos miehelleni, joka palkitsi minut ensimmäisestä viidestä kilosta kukkasella tänään :) Oli ihanaa, kun sain sen häneltä. Hän lupasi tuoda jokaisesta viidestä kilosta uuden kukkasen (ruukkukasvin) Saan kannustusta ja kukkasvalikoimani kasvaa samalla ;)
Perjantai-ilta. Päivä on mennyt kivasti tuossa siivotessa ja huonekaluja nostellessa. Juuri syötiin iltaruoka. Mannapuuroa. Ei valinta parhaimmasta päästä, jos kohta ei sieltä huonoimmastakaan. Muutenkin tämänpäivän syöminen on ollut vähän sitä sun tätä. Mutta en ole sortunut herkutteleuunkaan. Jännä homma tuo paino, siis se miten se heittelee päivästä toiseen. Eilen aamulla paino oli 1,2kg vähemmän kuin tänään ja tiedän tasan mikä siihen vaikuttaa: epäsäännöllinen syöminen, liian vähän juominen j a liian vähän unta. Eilen se tosin oli ihan oma valinta. mutta kumminkin... Tänään täytyy mennä ajoissa nukkumaan jokatapauksessa, kun on huomenna ystävien muutto. Minä saan lenkkikaverin tänne! Ja vielä samalla vauhdilla kävelijän kuin minä. Erisyistä tosin, hän on raskaana ja minä lihava.
Tänään käytiin kävelemässä. Pidensimme aikaa vartista puoleentuntiin. Ihan rauhallista ulkoilukävelyä. Juteltiin ja nautittiin auringonpaisteesta. Teki kyllä hyvää. Odotan jo kesää ja luonnossa liikkumista. Kevät ei ole vielä iskenyt päälle, talvea odotellaan ;) Yleensä tähän aikaan vuodesta tilailen jo innolla siemeniä ja alan kasvatella ties mitä. Tänä vuonna ajattelin keskittyä sisäkukkien hoitamiseen ja kesällä sitten ulkona katselen rauhassa mitä tuleman pitää... Siinäkin saa kivasti liikuntaa sitten keväällä, kun pääsee tuonne möyrimään.
Sitä odotellessa on vaan keksittävä jotain tekemistä. Kaivoin vanhat(vähän käytetyt) jumppaj apilates videot esille ja ensiviikolla teen niistä jotain. Varmaan alan ensin jumppaamaan noitten tv2:n jumppoen tahtiin. Ne on sopivan lyhyitä ja helposti sovellettavissa. Lähinnä jotain hartia selkäjumppaa. Koska selkä on aika pahassa jamassa... Täytyy varmaan vaan alotella vähän hiljasemmin ku joskus aikoinaan.... sillon sain niveleni todella kipeiksi, kun en tietty tajunnu, että ei tarvi ihan kaikkia hyppyjä tehdä.
Liikunnan aloittaminen tuntuu jotenkin vaikealta, koska siitä on aikaa. Mieli hannaa vasttaan siinä kohtaa, kun hiki meinaa tulla. Jotenkin luontaisesti sitä vaan hidastaa vauhtia. Ja sitten tietysti sekin, että kuvittelen kaikkien ajattelevan tyyliin "mitä tuokin läski yrittää..." Vaikka tässä kohtaa se lienee yks hailee mitä ajattelevat. Joskus ärsyttää se, että kun olet lihava ja et tee asialle mitään. Silloin kannustetaan ja jopa saarnataan miten hyvää tekisi liikunta jne. Ja sitten kun olet lihava niin samat ihmiset alkavatkin vinosti hymyillen ajatella(koska kukaan ei sano sitä ääneen), että antaas kattoo kuin kauan tuotakin taas kestää. Miks ei vaan voi kannustaa ja sanoa, että kyllä se siitä pikkuhiljaa. Ja sama juttu, kun iloissasi kerrot laihtuneesi 4,5kg on ilme samanlainen... Miksi? Tietenkin tämä on nähty jo monta kertaa, mutta itse ainakin vakaasti uskon, että tämä on nyt se viimeinen kerta... Ja kuinka paljon sitä pudotusta pitää olla, ennen kuin siitä aletaan sanomaan,että hienoa! ?!
onneksi minulla on sentään muutama hyvä ystävä, joitten kanssa voin tätä asiaa jakaa. Suski kommentoikin jo tuonne. Kiitos sinulle ja tervetuloa kelkkaan... vaikka taitaa olla toisinpäin, että minä tuun siellä sun kelkassa ;) ja Kiitos Kengulle kannustuksesta tosielämässä! Ilman sinun potkimista matkaan, en olisi tällä tiellä ainakaan näin vakaasti! Kiitos tuestanne. Ja
7 comments:
Onnea, Annukka. Viisi kiloa on kamalan paljon. Minulla ei tunnu riittävän voimia mihinkään.
välillä mullakin on aika takkuamista tämän ja monen muun asian kanssa. Mutta uskon kyllä, että me kyllä pystymme tähän. Mieli ainakin piristyy, kun ilmat kirkastuu. Ainakin itse ajattelen,että pienikin muutos johtaa tuloksiin... Tsemppiä sinulle! ja kiitos kannustuksesta :D
Kävin lukemassa täälläkin. Kyllä sinä siihen pystyt! Me molemmat pystytään. Pitäskö mun laittaa oma blogi pystyyn...
Ehdottomasti Kengu laitat omaa blogia tulemaan... ois hauska lueskella ajatuksia. Olettaen tietty että edes kertosit mulle missä sulla semmonen on :D
Mä luin koko sun blogin yhteen pötköön jo päivällä ja joka asiaan olis tehny mieli kommentoida. Olin vaan hätähousu ja heti kommentoin ekaan vastaantulleeseen tekstiin ja sitte vasta hoksasin, että tätähän on lisääkin... :-D
Sen jälkeen kun päivällä sitten koneen kiinni laitoin, niin täytyy sanoa, että mulla oli ihan kauhea olo.
Se paha olo tuli siitä, kun TIEDÄN miltä tuntuu ihmisten tuijotus ( ja mikä ihme siinä onkin, että miehen isokokoisuus muka on hyväksyttävämpää ja vähemmän tuuijottelua aiheuttavaa kuin naisen??? )ja se olotila kun tajuaa mikä määrä sitä pudotettavaa on. Se on jotenkin niin musertavaa, kun vihdoin ja viimein sen oman todellisen kokonsa ymmärtää...
Ja väkisinkin mulle tuli olo, että mä haluaisin auttaa sua. Haluaisin osata sanoa ne oikeat sanat. Ja jos mulla sellainen kyky olisi, niin takuulla siirtäisin aikaa vaikka vaan vuodenkin eteenpäin, jotta oltaisiinkin jo tilanteessa jossa olet tiputtanut sen 30kg mitä ajattelit tavoitteeksesi ja löytänyt sen todellisen innostuksen ja huomannut että "MINÄ pystyn tähän!!!" Siihen vauhtiin kun päsee, niin siinä on helppo pysyä. Tarpeeksi kun saa tiputettua, niin sekin kannustaa jo. Niinkuin varmasti tiedät. :-)
Vaan mulla ei valitettavasti moista kykyä ole. :-( Ja ehkä hyvä niin.
Sillä uskon, että sekin vuosi on vaan käytävä ja kompuroitava läpi. Välillä menee hyvin ja välillä ei, pääasia että suunta on kokoajan suunnilleen eteenpäin. Tai alaspäin. ;-)
Sulla on kuitenkin oman henkisen vahvuutesi lisäksi yksi loistava vahvuus! Mies joka ihan varmasti rakastaa sinua justiin semmoisena kuin olet! Ja se mitä minä ukkoasi tunnen, niin hällä on semmoinen ominaisuus, mitä ihan kaikilla miehillä ei ole: Osaa tukea sinua ja myös vahvistaa sun itsetuntoa löytämällä sinusta semmoisia hyviä puolia joita et itse tiennyt olevan olemassakaan, mutta jotka ihan oikeasti ovat (eivätkä ole vaan rakastuneen miehen kuvitelmia ;-) )!
Minusta mm tuo tämänpäiväinen kukkanen ja lukemattomat muut huomionosoitukset osoittavat sen.
Tukekaa ja kannustakaa toisianne jatkossakin yhtä mahtavasti, niin varmasti onnistutte!
Totta on myös se, että painonpudottaminen ei heikennä elämää eikä muuta sitä mitenkään sen ihmeellisemmäksi. Arki on ihan samaa jaskaa välillä, ainoa mikä muuttuu on ruokailu (mikä EI ole koko elämä!) ja vaa'an lukemat! :-)
Ja vielä tunnesyömisestä piti sanoa (kun en osaa lopettaa kirjoittamista kun vauhtiin pääsin... :-D )
että se on jo iso juttu kun tiedostaa että syö tiettyihin tunnetiloihin! Itse söin ennen tylsyyteen kaikenmaailman herkkuja. Nyt keksin jotain muuta tekemistä jos tylsistyttää. Olen opetellut saamaan "tyydytystä" sitten muista jutuista sen syömisen sijaan. Mikä se juttu kenellekkin sitten on, niin riippuu kai ihmisestä. Itse vaan keksein kaikkea muuta puuhaa, aina kun alkoi tulla olo, että tarvis hemmotella itseään herkuilla. Monta kaappia tuli siivottua, rikkinäisiä vaatteita ja tavaroita korjattua ja hyvä mieli tuli noistakin kun sai semmoisia ikuisesti lojuvia projekteja järjestykseen. Oikeastaan jopa suurempi tyydytys, kun niistä ei jäänyt sitä kurjaa jälkimorkkista mikä syömisestä tuli... :-)
Kirjoitat muuten tosi hyvin ajatuksiasi, jään innolla odottamaan lisää!!! :-)
*iso RUTISTUS sinulle!*
Tässä sulle osoite. Lue ja tiedät kyllä kuka... ;)
Siis osoite oli www.wempula.vuodatus.net
Post a Comment