+400g viimeviikosta
Kyllä se vaan on kumma, että tuo nukkuminen tekee niin hyvää päälle. Eilen illalla tuntu olleen hiukka synkkä hetki, mutta kyllä mää tästä jatkan! Kiitos Suski, Liinu ja Kengu tuestanne.... Vielä tää matka jatkuu. Kai se on hyväkin olla sillai rehellinen, että ei aina kaikki tosiaankaan ole mitenkään helppoa ja vaivatonta. Ei 30vuoden kokemusta ja tapaa muuteta ihan noin vaan, tai ainakaan minä muuta.
Nyt kolottaa joka paikka, kun tuli nuo lumityöt tehtyä... selkälihat on ihan jäykkinä. Ei kyllä sillai kipeet mutta jäykät. siks en ihan uskokkaan, että siellä mitään lihaksia on, mutta jotain lihaa ehkä vähän läsän alla.
Eräässä blogissa puhuttiin minäkuvasta ja jäin oikein miettimään sitä. Jokainen voi nyt hetken kuvitella miltä näyttää 170cm pitkä ja 150kg painava ihminen... ei mikään norja näky siis! Mutta kun esim. juttelen ihmisille luulen olevani oikein hoikka... Esimerkki tästä : olin siivoamassa tuttavaperheen vanhaa asuntoa sunnuntaina, keikuin siellä jakkaralla ja siivosin. Sitten paikalle tuli vuokranantajapariskunta.tervehdittiin ja menin juomaan keittiöön ja juttelemaan rouvan kanssa. Siinä nojasin pienessä keittiösolassa juttelemassa iloisesti asunnosta ja säistä jne.... Siinä tunsin ja näin itseni mielessäni viehättävänä enintään 70kg painavana henkilönä. Oikein järkytyin kun tajusin näkeväni itseni niiin väärin. Peilistä toki katsoo ihan se mitä siellä on, mutta kanssakäymisessä tunnen olevani pieni. Onko s e nyt sitten se sisäinen minä? Onko se se ihminen jota tässä kaivetaan esille? Välillä on tunne, että en tosiaankaan tunne itseäni ja välillä mietin sitä miksi olen taas tässä kunnossa. En laittaisi sitä kokonaan seurustelun ja avioliiton ns. akottumisen piikkiin. Vaikka mieheen tutustuminen toikin ruokavalioon pizzan jne herkut. Mutta onko se sitten sitä itsekunnioituksen puutetta, etttei välitä ulkonäöstään. Vaikka olen välillä intohimoisen kiinnostunut ulkonäöstäni; meikkaan ja laitan tukkani jne minne tahansa menenkin. Mutta onko sekin sitten jotain teeskentelyä, kun en jaksa ylläpitää sitä tyyliä. Vaikka pidänkin siitä! Viimeaikoina on tullut semmoinen olo, että kaikki tuijottaa tyyliin, mikä toikin yrittää olla! taitaa tuokin olla kovasti minun mielessäni.
Sitten olen omakssunut semmoisen läski-identiteetin, kuten edellisestä kommentista voi huomata. Kuljen tuolla katse maahan luotuna, etten vaan tulisi huomatuksi ja sitten minua ärsyttää se tapa, jolla puhun ihmisille(ventovieraille) ! Se on semmoinen mielistelevän ja alistuvan ja anteeksipyytävän sekoitus. Minä en ole lopulta mitenkään nöyrä persoona, miksi esitän sellaista! Olen hyvinkin "hienohenkinen" (anoppini sanoin :D) ja sanavalmis. Miksi se että olen 90kg ylipainoinen muuttaisi sitä? Tällähetkellä olen niin hajalla, että varmaan musertuisin lopullisesti, jos joutuisin minkäänlaiseen sanailuun kenenkään kanssa. Läski-identiteettiin kuuluu myös olla ennakkoluuloinen ja miettiä kaikesta pahinta ennakkoon. En tiedä kuuluuko tämä yleiseen läski-identiteettin, mutta minulla tämä kuuluu siihen. Mietin kaikista asioista pahinta, näen kaikessa pahaa. Esimerkkinä tämä ystävieni muutto. Olen ikionnellinen siitä että he muuttivat tänne jne. mutta sitten taas maalailen piruja seinille ja olen hajalla, kun en enää saa elää siten kuin haluan. Minulle iski heti paineita, kun ystäväni löysivät tiensä minun piilopaikkaani... ja samalla olen onnellinen tästä kaikesta. Myönnän että on hiukan sekavaa ajatusta, mutta sitä se heikko itsetunto teettää (tai tekoheikko)
Minä haluan tehdä tämän asian NYT!!! minä haluan elämäni haltuun ja takaisin! Ja miten se tapahtuu, ei laihtumalla vaan ottamalla vastuu elämästään ja valinnoistaan!
Kysymys lukijoille: onko kukaan lukenut dr.philin weight loss challenge-kirjaa? onko se hyvä, tai siis ajatuksia herättävä vai lässytystä?
3 comments:
Tunnistan itsessäni tuon anteeksipyytävän ja kiltin hahmon. On siinä tietysti kasvatuksellakin osuutta: piti olla kiltti ja tukahduttaa kapina syömiseen, mihinkäpä muuhun.
Lainasin tuon Phillin kirjan viikoksi ja vähän alkuun pääsin, mutta en tykännyt sen tyylistä. Jotenkin liian tyrkyttävä ja ehkä tavallaan hyökkääväkin. Tyylin, että "tiedän että olet yrittänyt kaikkia mahdollisia dieettejä...". Minun makuuni ehkä liian amerikkalainen, vaikka pidänkin hänen ohjelmastaan. Mutta suosittelen lukemaan kuitenkin itse. Eihän se mitään maksa, jos sen kirjastosta lainaa.
Voi miten tuttua tuo sisäisen minän ja ulkoisen minän eroavaisuus!
Itse oon aina kuvitellut olevani suunnilleen tätä kokoa mitä olen nyt! :-o Järkyttävää mitä harhakuvitelmaa!
Ja tuon takia en edelleenkään ymmärrä miten iso oikeasti olen ollut. Enkä tietenkään hahmota sitä että miltä nyt näytän. Kun tavallaan nyt kuvittelee olevansa se iso.
Mulle on tuo läski-identiteetti tullut siis jotenkin viiveellä ja minulla on NYT se, vaikka isoin osa ylimääräisistä on karistettu.
Ja kyllä vaan edelleen tunnen pienen (tai joskus isomman) loukkaantumisen piston sisälläni kun joku ohimennen puhuu jonkun toisen ihmisen painonnoususta. Jotenkin tuntuu, että minua läskiä siinä haukutaan, eikä sitä toista!
Olen siis edelleen henkisesti yhtä ylipainoinen kuin ennenkin.
Voiskohan auttaa jos tuntikaupalla tuijottelisi omaa kuvaansa kokovartalopeilistä päivittäin... :-D
Ei vaan, sielläkin näkee sitten vaan sen mitä haluaa. Mutta jospa ottaisikin viereen jonkun omasta mielestäni normaalipainoisen näköisen kaverin ja tuijottelis ja vertailis siinä peilin edessä joka suunnalta, niin jospa se sitten auttaisi hahmottamaan minkä kokoinen on muihin verrattuna. Kukahan suostuis vertailemaan mun kanssa kummalla on leveämpi perä tai paksummat mahamakkarat... :-D
Voiskohan olla, että jostain syystä se sun sisäinen kaunis ja sopusuhtainen minä ei halua tulla näkyviin vaan sen on helpompi piileskellä siellä kaiken ylimääräisen pehmusteen takana? Tai että sitä pelottaa tulla esiin sieltä? :-)
Post a Comment