Miksi monella palstalla näkee lauseita tyyliin : siihen se laihduttaminen7kuntoilu nyt sitten loppui. Ja asiayhteytenä on, että on "laihdutettu" kaksiviikkoa ja sitten tullaan kipeäksi! Miksi me ajattelemme näin(myönnän itsekin ajatelleeni näin aiemmin, ja nyt pyrin siitä pois kaikinvoimin) Kun eihän elmä ole mikään pyrähdys, joss atäytyy olla täydellinen... Sitä tulee kipeäksi, nukkuu öitä huonosti ja lapsetkin on kipeitä jne. aina ne syyt löytyy.... vaikka elämäähän tässä ollaan elämässä, miksi terve elämäntapa heitetään roskiin jonkin pienen asian takia. Miksi ihailemme niitä, jotka suoriutuvat ylikiloistaan eroon pikavauhtia repsahtelematta. Vai olisiko niin, että juuri he repsahtelevat (kuten me muutkin) MUTTA eivät heitä hanskoja tiskiin samantien vaan jatkavat siitä vaan eteenpäin???
Lehdissä on aikalailla juttuja joissa laihduttajat esitetään joinain superihmisinä, joiden elämä on kellontarkkaa ja yllätyksiä ei satu. ja asia esitetään vielä niin, että aivan kuin ne yllätykset olisi hallittavissa päätöksillä. Toki sitä voi päättää, että minä noudatan normaalia ruokarytmiä tai, että minä kirjoitan kaikki syömiseni ylös joka päivä. Mutta voiko sitä suunnitellla niitä sairastumisia jne??? Varmaan suurin syy näihin lausuntoihin on siinä, että painon kuvitellaan liittyvän kokonaisvaltaiseen elämänhallintaa. Muutamissa, ei laihdutusblogeissa, suoraan sanotaan että "hankkikaa läskit tekemistä niin ette ehdi syödä!" . Monikohan näistä tunteee oikeasti lihavia ihmisiä. Toki olemme järjestäneet elämämämme mahdollisimman vähän energiaa kuluttavaksi, mutta samalla lailla me käymme töissä ja hoidamme lapsiamme. Teemme kotitöitä ja vielä harrastamme. Mutta onko liikunta ainoa tekemiseksi luokiteltava harrastus? Sekö se on ihmisen mitta miten kovasti jaksaa viuhtoa paikasta toiseen?
Kunnioitan kyllä ihmisiä, jotka jaksavat liikkua ja tähtään siihen liikuntaan itsekin. Haluan juosta, kuten olen sanonut ;)
Monta kertaa olen ajatellut sitä, että aiemmilla kerroilla kohti terveyttä olen ollut samalla kaikki tai ei mitään ajatuksella liikkeellä... Ja sillä ajatuksella olen nyt tässä. tämä paino on se mistä minä viimeksi aloin laihduttaa sitä -50kg pois. Sitä suurinta läksyä en oppinut vaan senkään puolentoistavuoden aikana... en oppinut, että elänä on muutakin kuin syömistä ja sen harmittelua mitä on tullut syötyä!
Mies oli tänään helsingissä. Ja oon saanu olla yksin kotona jakoneella koko illan. Ei oo kerenny syömään ylimääräisiä, kun on ollut mielenkiintoista luettavaa jokapuolella. toki olen syönyt iltapalan (suskille huom. ;) syön kyllä) Mutta mitään ylimäärästä en oo suuhuni pistäny.
Juttelin anopin kanssa puhelimessa ja hän on laihtunut myös paljon. Painaa nyt 57kg... ensimmäistä kertaa puhuttiin laihtumisesta ja yleensäkin siihen liittyvistä asioista ILMAN että otin itseeni. Hän kyllä iloitsee meidän perheen uusista elintavoista jne. mutta välillä tulee hiukan liian paatoksellista ja suoraan sanoen provosoivaa tekstiä häneltä... Paistaa oikein läpi se, mitä minusta ajattelee tässä asiassa. Mutta ajatelkoot... Tälläkertaa en anna sen painaa mieltäni yhtään.
Kyllähän sitä tietysti miettii kaikkia niitä loukkauksia, joita häneltä on kuullut ja joudun kyllä varmasti miettimään miten suhtaudun hänen "kehhuihin" sitten kun olen merkittävästi laihtunut... jotenkin ärsyttää jo valmiiksi se. Ja huomatkaa, että käytin sanaa kun :D
Mutta joo... siinä tältä illalta murinoita . oon huomannu että minulla on todella poukkoileva tyyli tässä kirjoittamisessa... täytynee panostaa siihen joskus, jos jaksaa...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Mun mielestä laihduttamisen tai "terveellisen elämäntavan" ei tarvi eikä kuulu kaatua esim sairastamiseen! Nuha tuli, mitä siitä sitten... Eihän se ole mikään syy alkaa syömään eri tavalla! Tauti ei varmana parane sillä että vetäisee suklaalevyn taikka pari. Eikä todennäköisesti oma olotila muutenkaan... Toi on JUST sitä tunnesyömistä tuokin. Lohduttaudutaan sillä herkuttelulla.
Pitäis vaan oppia ajattelemaan, että ei se ruoka auta niihin tunteisiin, on ne tunteet sitten positiivisia taikka negatiivisia.
Jotenkin pitäisi oppia erottamaan tunteet ja ruoka niin, että ne ei vaan kuulu yhteen.
Minen ainakaan kuvittele myöskään niin että lihavat on laiskimuksia! Kaikki painavat joita minä tunnen, on hyvinkin puuhakkaita ihmisiä, syömistottumukset vaan on vääriä. :-)
Isompana ollessani olin ihan yhtä touhukas kuin nytkin. Tosin lenkkeillyt silloin en, mutta senkin ajan touhusin kyllä aina JOTAIN. Minähän en soffalla pahemmin kerkiä istuskelemaan paitsi illalla kun lapset on menneet nukkumaan..
Miehen kanssa intettiin jokupäivä kun hän (laiheliini) väitti, että ei sillä ruokavaliolla niin väliä kunhan vaan liikkuu. Minä taas väitin että se ruokavalio on se kaiken perusta. Eilen ukkeli vihdoin ja viimein myönsi, että on niillä syömisilläkin vähän merkitystä kun yhdessä alettiin laskea miten paljon kaloreita ukko vetäisee yhtenä kaljoitteluiltana napaansa!
Ja kun niihin lisäsi muut päivän syömiset niin aika lähellä 8000kcal oli päivän saldo. Käskin sen sitten miettiä, että mitenkäs pitkän lenkin saisitkaan nyt sitten juosta polttaakses kaikki noi kalorit... :-D Että kyllä sillä syömiselläkin vaan ON väliä!
Kummasti asiaa konkretisoi tuo kun miettii, että miten pitkään esim täytyy kävellä jotta polttaa syömänsä kalorit!
http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/energycosts.pl?session_id=a36b7ba9fac38441fd60d5c4b71812f5
Tuossa tommonen osoite missä voipi arvioida kulutusta liikunnassa. Tuon mukaan jos minä syön vaikka suklaalevyn (n 947kcal) (mikä ennen meni hujauksessa kurkusta alas)
niin kuluttaakseni sen saisin kävellä reipasta vauhtia 3 tuntia 20min!
No joo mä unohduin nyt höpisemään ihan ohi aiheen... Sori. :-D
Aiheeseen anoppi:
Mua suunnattomasti tympii yleensäkkin ihmisten asenne, että kun olet laihempi, niin olet jollain tapaa parempi ihminen! Ihan niinkuin lihavana ei olis mitenkään ihmiseksi laskettava otus, vaan joku epämääräinen rasvamöykky mitä pitää hävetä muiden silmissä, mikä on tyhmä, saamaton ja vaikka mitä! Tässä nyt en varsinaisesti kyllä tarkoittanut sun anoppia, mutta mulla on yks tuommoinen sukulainen.. Ja nyt sitten kun olen pienenpi, niin olen taas muka niin erinomainen ja kyllä nyt taas kehtaa myöntää muillekkin että sukulaisia ollaan ja ehkä jopa kehuskella asialla vähän! Rai-vos-tut-ta-vaa!
Kun sama ihminen minä kuitenkin olen ihan kokoajan ollut on mulla sitten ollut paksumpi rasvakerros taikka ei. Mun älykkyysosamääräni ei ole tässä välissä muuttunut mihinkään, eikä luonne, VAIN se syöminen!
Mutta siihen anoppiin... :-D
Edelleen olen sitä mieltä että sen ihmisen ulosanti on vaan huonoa.;-)
Ajatus sillä on hyvä, se kuitenkin on huolissaan teidän terveydestänne ja siitä että mitä sitten jos teillä terveys pettää pahasti, että miten pojan käy. Kyllä minäkin varmaan olisin huolissani omasta lapsestani jos hän olisi ylipainoinen ja olisi terveysongelmia. Ja haluaisin tottakai auttaa ja kannustaa.
Ja varsinkin kun hän itse on nyt huomannut miten paljon parempi on olla kun on kevyempi, niin sitä "hurmosta" haluaa jakaa muillekkin.
Ihan sama kuin missä tahansa uudessa jutussa mitä on juuri kokeillut ja huomannut uskomattoman ihanaksi asiaksi. Niin jotenkin haluaisi että muut kokis sen saman ilon. :-)
Ihan samanlainen olotila mulla on, haluaisin että muutkin sitä haluavat onnistuisi pyrkimyksissään. Vaan tiedän sen, että vaikka minä haluaisin mitä, niin se ei ole minun tahdosta kiinni, vaan jutun täytyy lähteä ihmisestä itsestään. Aika vähän meikäläinen voi siihen vaikuttaa. Ja toiseksi kun tiedän että liika tuputtaminenkin on todella inhottavaa ja kääntyy vaan päinvastaiseksi.
Mutta sunkin kohdalla mä NIIN toivoisin että onnistut, koska tunnut sitä itsekkin ihan oikeasti tahtovan!
Asiat vaan oi esittää niin monella tapaa ja painokin ON semmoinen asia, että siitä ei olekkaan ihan helppoa puhua niin ettei toinen osapuoli loukkaannu! Mä ainakin loukkaannun arvostellaan sitä sitten suuntaan tai toiseen! :-D
Tulee heti olo että "mitä se sulle kuuluu, omat on kilot!"
Mutta anteeks, taas mä kirjoitan romaania SUN blogiin... :-D
Ihan ensiksi: Kiitos että jaksat kommentoida! J aaika paljon omatkin ajatukset selkeytyy, kun lukee toisen ajatuksia asioista, että anna palaa vaan :D
Joo juuripa siks en niin kauheesti enää otakkaan anopin sanomisiin kiinni, kun tiedän sen ulosannin tason... ;) Ja kivahan se tietty on olla vaihteeks edes vähän kiva, senkin silmissä...
Hienoa! Sulla alkaa "anoppisuodatin" toimia! ;-D
Se mun piti korjata tuosta aiemmista sanomisistani, kun sanoin toivovani kovasti sun onnistuvan...
Niin että en varsinaisesti toivo että sä laihtuisit (siis tottakai se on hieno juttu sekin, mutta tarkoitin että mun silmissä kenenkään ihmisarvo ei määräydy koon mukaan) vaan että ONNISTUISIT.
Onnistuisit siinä mitä haluat. Ja löytäisit sen KIPINÄN ja onnistumisen ilon!
Ei siis merkitystä niillä vaa'an lukemilla ja että pysyykö aina ihan kurissa ja tiukassa ruokavaliossa, vaan sillä tekemisen riemulla. "Teen tässä itselleni hyvää ja itseäni terveemmäksi! Tämä on HYVÄ ja HIENO juttu, ei mikään kamala, ankea, ahdistava juttu..."
Oikeasti, mun pää on varmaan jotenkin vinksahtanut, mutta nykyään tunnen että hemmottelen itseäni kun syön järkevästi ja liikun. Ennen hemmottelin itseäni niillä herkuilla.. :-D
Hyvä ettei haittaa mun pitkähköt jaaritteluni, mä kun en näemmä osaa tokaista mitään ihan vana lyhyesti! ;-D
Ja mikähän siinäkin on että tämmöinen blogiin kommentoiminen ja kirjoittaminen on olevinaan niin paljon helpompaa kuin alkaa sähköpostia kirjoittamaan... (sitä kun ei välttämättä tuu kirjoitettua, tai saa aikaiseksi, mut tämmöiseen mun energiani näköjään riittää :-D )
Post a Comment